Kauhu on kaunista!

Tämän linkin takaa löytyy liuta kauniita ja samalla erittäin karmivia kuvia.
Suosittelen lämpimästi klikkaamaan!

http://www.cvltnation.com/creepiest/

Puhetta kauhusta Raumalla 18.4.2013

Olin viime viikolla Raumalla Väinö Riikkilä Seuran järjestämillä Pertsa ja Kilu -päivillä puhumassa kauhusta yläastelaisille.
Illalla oli tarkoituksena esitellä aikuisille ajatuksiani kauhusta vähän rankempien esimerkkien kautta, mutta kas vain! Lähes puolet kuulijoista olikin pikkulapsia.
Improvisoin puhesta suuren osan ja korvasin "piip"-äänellä kohdat, joiden en katsonut soveltuvan lapsille. Tässä kuitenkin sensuroimaton versio.

Monia kirjoittajia lokeroiminen kauhun käsitteen alle ärsyttää ja syystä. Arvostukseltaan tyylilaji on vähän scifin alapuolella ja juuri ja juuri pornon yläpuolella.

Kauhu-sanaan liittyvät mielikuvat eivät imartele. Keskeistä sille tuntuu olevan vastenmielisyys ja inho. Goottilaisen ajan kauhulle tyypillisiä teemoja olivat elävältä hautaaminen, insesti, ruumiiden mätäneminen ja niiden kaivaminen esiin haudoista muun muassa ruokailutarkoituksiin.

1950-luvulla tapahtuneen kauhun amerikkalaistumisen päävoimana oli romaani Psyko, joka perustui todelliseen hahmoon, pikkukaupunkilaiseen junttiin ja sarjamurhaajaan nimeltä Edward Gein.  Tutkiessaan Geinin kotia poliisit löysivät muun muassa yhdeksän irtileikatun vaginan kokoelman sekä nänneistä tehdyn vyön.

Eikä tässä vielä kaikki. 1980-luvulla syntyi ilmiö nimeltä splatterpunk, jonka tarkoituksena oli viedä siihen asti liian hienovaraisena pidettyä kauhua verisempään suuntaan. Aaveet korvautuivat psykopaateilla ja sarjamurhaajilla.

Visuaaliseen kauhuun liittyvät ikärajat, ainakin virallisesti. Rehellisesti sanottuna, ne eivät ole koskaan estäneet yhtään ketään. Suhruisia vhs-nauhoja kierrätettiin repusta toiseen koko 90-luku, kunnes jokainen oli nähnyt Child’s Playn kaikki kolme osaa.

Ikärajoista huolimatta kauhukirjoja voi kuitenkin kuka tahansa lainata tai ostaa avoimesti ja se on sentään hyvä, sillä mielikuvitus pesee valmiit tuotokset mennen tullen. Kaveri kuvaili minulle viidennellä luokalla, miten Stephen Kingin romaanin perustuva pelle Pennywise repii lapselta käden irti Se-elokuvan alussa. Mielikuva oli hyytävämpi kuin seuraavalla viikolla koettu elokuvakokemus. 

Puhuin aiemmin päivällä yläasteikäisille nuorille. Kerroin kauhun kehittymisestä lajityyppinä 1800-luvulta nykypäivään. Puhuin siitä, miten kauhussa toistuvana teemana on tietynlainen välitilan ahdistavuus. Monet kauhukirjallisuudelle tyypilliset hahmot sijoittuvat kahden tilan väliin, ihmisusi ei ole ihminen eikä susi, vampyyri ei ole elävä eikä kuollut. Myös eritteet, kuten veri, oksennus, sylki, irtohiukset ja irtileikatut tai –revityt kynnet ovat tällaisia välitilan ilmentäjiä. Melkein ihmistä, mutteivät kuitenkaan.

Kerroin myös Edwar Geinistä, mutta jätin nännivyöstä kertomisen googlelle.

Moni kahun elementti liittyy kuitenkin myös lapsuuteen. Paitsi pellet ja nuket (myöskin eräänlaisia välitilassa olevia hahmoja), myös avuttomuuden tunne ja aikuisten kunnioitettava kyky olla näkemättä sitä, mikä on oikeasti pelottavaa ja vaarallista.

Ja samalla kauhun tekopyhästi mielletään kuuluvan vain aikuisille, jotka eivät osaa sitä arvostaa. Ajatuskulku menee nähdäkseni suunnilleen näin: kauhu on viihdettä, joten se on roskaa. Hesarin taloussivut ei ole viihdettä vaan rahisevan kuivia, joten se ei ole roskaa.

Kauhun lukijoita ja kirjoittajia yhdistääkin ehkä tietty peterpanmaisuus. Me emme ole halunneet kasvaa niin aikusiksi, että pelottavinta ja kamalinta mitä elämässä voisi sattua on matkalaukun hukkuminen Heathrow’lla tai ilmastonmuutos ja maailmantalouden romahtaminen.

On lopulta paljon mukavampi tuijottaa citymarketin leluosastolla myytäviä vauvanukkeja ja miettiä, että missä niissä asuu sarjamurhaajan sielu.  Lisäksi suosikki puheenaiheni illanvietoissa on se, miten kukin on suunnitellut toimivansa kun zombieapokalypsi lopulta on täällä eikä se, millä aikataululla aikoo asuntolainansa maksaa.

Minulle todellinen painajainen on sitä, että päädyn ostamaan ja myymään erikokoisia luistimia tori.fi –palvelussa ja viikon kohokohta on saunavuoro.

Kauhua ei pidä halveksia. Se eroaa fiktiona yleisestä kirjallisuudesta tarkoitusperiltään ja on paljon tehokkaampaa kuin vaivaannuttavan kuiva nykyproosa.

Lisäksi se on lävistänyt todellisuuden kuin lihansyöjäloinen, halusitte tai ette. Kauhun klassisia elementtejä tursuaa uutisista kaiken aikaa, eikä niiden esittelemältä todellisuudelta voi pelastaa lopulta ketään.

Sen todellisuuden voi kuitenkin hetkeksi työntää sivuun ja paeta kirjan taakse, vaikkapa kauhukirjan. Välillä on huojentavaa pelätä hetken aikaa pelkäsään suurta muinaista mustekalan ja lohikäärmeen hybridiä, joka Tyynenmeren pohjassa maaten odottaa kuoleman kaltaisessa unessa oikeaa hetkeä nousta jälleen maan pinnalle ainana tarkoituksenaan syöstä kosmos kaaokseen.