Ennen kuin syvennyt sen pidemmin Lavender Townin creepypastaan ja sen taustoihin, suosittelen lämpimästi, että laitat tästä itsellesi soveliaan tausta musiikin päälle.
Taustaa
Muun muassa Lavender Townin syndroomaksi (Lavender Town
Syndrome) kutsutaan sitä itsemurhien ja sairastumisten piikkiä, joka seurasi
Pokémon Redin ja Greenin julkaisua Japanissa alkuvuodesta 1996. Uhreina olivat tavallisesti 7 - 12-vuotiaat
lapset.
Yksi tarina väittää, että nämä kuolemantapaukset ja
sairastumiset olisivat tapahtuneet aina sen jälkeen, kun pelaaja pääsi pelissä
Lavender Towniksi kutsutulle alueelle. Tuolloin pelin musiikki muuttui. Sen
taajuus nousi tutkimusten mukaan tasolle jonka vain lapset kuulevat. Aikuisen
kuuloalue on sille liian kapea.
Kuolemantapausten määrän kerrotaan nousseen jopa
kahteensataan ja vielä useampi kärsi erilaisista oireista, kuten kovista
päänsäryistä, unettomuudesta sekä verenvuodoista. Itsemurhan tehneet usein
hirttäytyivät tai hyppäsivät alas korkealta. Joidenkin raportoitiin myös
leikanneen irti raajojaan sekä tukehduttaneen itsensä työntämällä oman nyrkkinsä
kurkkuunsa. Myöhemmin Lavender Townin taustamusiikkia muutettiin, mikä lopetti
sekä pelaamista seuranneet itsemurhat että muut fyysiset oireet.
Tutkimukset
Asiaa tutkittiin aikanaan paljon. Muutamaa kuoleman
välttänyttä lasta haastateltiin, mutta vastaukseksi saatiin vain huutoa.
Lisäksi lapset alkoivat raapia raivokkaasti silmiään. Kun lapsille näytettiin
pelikonsolia, nämä eivät reagoineet, mutta jos konsoliin laitettiin Pokémon Red
tai Green, lapset alkoivat huutaa ja pyrkivät pois huoneesta. Tätä kautta
tutkijat alkoivat yhdistää lasten häiriintyneen käytöksen peliin.
Tutkijat haastattelivat pelin tekijöitä, mutta eivät saaneet
näistä mitään irti. Tekijät olivat pidättyviä ja vetosivat siihen, että
läheskään kaikki peliä pelanneet lapset eivät ole sairastuneet. Kyseessä täytyi
olla jonkinlainen massahysteria tai joukkoharha. Pelin pääohjelmoija kuitenkin
vihjasi, että syynä lasten käytökseen voisi olla tietyillä pelialueilla soiva
musiikki.
Tutkijat haastattelivat pelimusiikin säveltäjää, joka myönsi
kuulleensa huhuja, mutta kiisti musiikin voivan aiheuttaa lasten käytöksen.
Todistaakseen asian säveltäjä soitti koko teeman tutkijaryhmälle, joka ei
tuntenut mitään outoa.
Seuraavaksi tutkijaryhmä otti tarkastelun alle lasten
pelikokemukset. Pelitilastoja tarkastelemalla he huomasivat pian, että kuolleet
ja sairastuneet lapset olivat itse asiassa pelanneet peliä varsin vähän.
Lisäksi lapsilla oli kerättynä usein vain yksi tai kaksi Pokémonia. Näin
lyhyellä peliajalla ei kukaan lapsista olisi voinut saavuttaa pelissä Lavender
Towniksi kutsuttua aluetta. Syyn lasten
käytökseen täytyi siis löytyä jostain pelin varhaisemmasta vaiheesta, jostain,
mitä tapahtui pelin ensimmäisten minuuttien aikana.
Tutkijat palasivat jälleen pelintekijöiden luo. Koettaessaan
saada yhteyden kaikkiin ohjelmointiin osallistuneisiin, tutkijat huomasivat,
että itse asiassa yksi ohjelmoijista, Chiro, oli tehnyt itsemurhan pian pelin
ilmestymisen jälkeen.
Tämä varsin keskinkertainen koodari oli päässyt mukaan
projektiin ystävänsä kautta, joka myös työskenteli pelin parissa. Chiro halusi tiettävästi
tuoda peliin uudenlaisen Pokémonin, mutta muuta asiasta ei saatu irti, sillä
ainoa Chiron tuntenut työntekijä tappoi itsensä jouduttuaan tutkijoiden
kuulusteltavaksi.
Tutkijat olivat jälleen umpikujassa, mutta samalla
kuolemantapausten määrä oli kääntynyt dramaattiseen laskuun. Alettiin epäillä,
että kyse oli sitenkin massahysteriasta ja pelin suunniteltu takaisinveto peruttiin.
Sitten tutkijat saivat kirjeen.
Kirjeen oli kirjoittanut Chiro, ja sen sujautti tutkijalle
kadulla laiha nainen.
Kirjeessä Chiro kertoi haaveestaan mullistaa koko peliala.
Hän halusi tuoda Pokémon-peliin jotain ennennäkemätöntä. Hänellä oli idea, joka
toteuttaminen olisi helppoa ja yksinkertaista. Se olisi mahdollista tehdä sillä
koodilla, joka pelissä jo oli. Tämän vuoksi sitä olisi mahdotonta jälkikäteen
jäljittää. Muuta kirje ei paljastanut.
Nyt tutkijat tiesivät, että salaisuus oli kätketty pelin
alkupuolen koodiin, mutta sen löytäminen oli mahdotonta. Ainoastaan Chiron
työparina työskennellyt ohjelmoija olisi voinut auttaa, mutta hänkin oli nyt kuollut.
Tutkijat menivät tapaamaan pelin pääohjelmoijaa. Tapaaminen
tallentui nauhalle. Nauhalta käy ilmi, että pääohjelmoija tiesi jotain. Hän oli
jopa vaatinut Chiroa tekemään pelin alkupuolelle muutoksen, joka oletettavasti
johti kuolemantapauksiin. Tapaaminen päättyi kuitenkin kaikkien kuolemaan. Niin
pääohjelmoija kuin tutkijatkin löydettiin ammuttuina. Nauhuri tallensi kaiken,
mutta ei paljastanut tarkkoja yksityiskohtia tapahtumista.
Peli näytti tappavan kaikki, jotka sen kanssa olivat
tekemisissä.
Tutkimukset lakkautettiin. Kaikki materiaali suljettiin
laatikoihin ja vietiin varastoon. Kului kymmenen vuotta.
Tutkinnasta vastannut poliisi oli jo aikaa sitten jäänyt
eläkkeelle, kun hän päätti uteliaisuuttaan käydä kaiken todistusaineiston vielä
kerran läpi. Menetettyään vaimonsa ja poikansa onnettomuudessa hänellä oli
ollut liikaa aikaa. Tutkiessaan jälleen tätä mysteeriksi jäänyttä tapausta, hän
löysi pelin. Pokémon Red oli avattu, mutta alkuperäispakkauksessaan.
Tutkija kaivoi esiin poikansa vanhan Gameboyn ja käynnisti
pelin. Hän valitsi uuden pelin. Kaikki
oli normaalia, hahmo kulki ympäriinsä pelimaailmassa, puhui äidilleen, meni
ulos, alkoi kuljeskella nurmikolla.
Näyttö sammui.
Ja käynnistyi uudelleen.
Vihreällä taustalla oli mustia kirjaimia.
”Come follow me, come follow me, come follow me. I miss you
dad, I miss you my husband.”
Näyttö sammui taas.
Ja kun se käynnistyi uudelleen peli oli jälleen käynnissä ja
Oak-niminen hahmo ohjasi pelaajaa pois nurmelta.
- Seuraa minua, se sanoi.
Tutkija löydettiin vasta usean päivän kuluttua. Hän makasi
kuolleena sammunut Gameboy vierellään.
Uskaltaako Pokémonia pelata?
Tarinaa ei ole todistettu oikeaksi, mutta jotain omituista
Lavender Townissa silti on. Lavender Town on Pokémonien hautausmaa. Pelissä,
jonka keskeisinä teemoina ovat ystävyys, hauskuus ja Pokémonien kerääminen, kuoleman ajatus tuntuu vieraalta. Pokémonit kyllä tuupertuvat taisteluissa, mutta peli antaa mielikuvan, että ne on
mahdollista parantaa. Siksi todellisuus iskee voimalla. Oikeasti Pokémonit kuolevat ja joutuvat hautausmaalle, Lavender
Towniin.
Idea siitä, että on jotain, jonka vain lapset näkevät tai
kuulevat, on kauhutarinaperinteessä tuttu. Lavender Townissa se on ääni, joka
käskee lapsia tekemään mitä? Tappamaan itsensä? Sitä on aikuisen mahdotonta
tietää.
Myöskään tietokonepelien jatkuva demonisointi on tuttua
mediasta. Jokaisen koulusurman yhteydessä muistetaan kaivaa esiin mitä pelejä
ja kuinka paljon surmaaja on pelannut. Pokémonien yhteydessä on kritisoitu
paljon myös kaupallista ajatusta pokémoninen keräämisen pakosta ja kreatioinisteja tietysti riipii ajatus alati kehittyvistä Pokémoneista.
Lisäksi on olemassa yksi todellinen tapaus, jossa Pokémonin
kerrotaan vahingoittaneen lapsia.
Vuonna 1997 yksi Pokémon-sarjan jakso aiheutti lasten parissa
tajuttomuutta ja oksentelua, jopa veristä sellaista. The New York Times
raportoi asiasta ja selittää sen johtuvan teknisistä seikoista. Kohtauksessa
käytetään päällekkäin kahta tekniikkaa. Toinen, japaniksi ”paka-paka” ,
hyödyntää värikkäiden valojen välkettä ja sen on tarkoitus ilmentää jännitettä, toinen, ”flash”, taas näyttää voimakkaan
valonvälähdyksen. Tämä kohtaus ilmeisesti aiheutti kouristuksia ja oksentelua.
Valo välkkyi taajuudella, joka voi olla syynä omituisille oireille, joita kohtauksessa
käytetty punainen valo vielä stimuloi.
Totta tai ei, Pokémon Redin tappavaksi väitettyä koodia ei tiettävästi koskaan korjattu. Pokémon Red ja Green ovat yhä olemassa ja kenties juuri nytkin jossain joku nostalgiaan vajonnut käynnistää pelin ja astuu sille samalle nurmikolle, joka on tappanut niin monia.
Ehkä se olet juuri sinä.
Lähteet:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti