Edellinen postaus käsitteli selvittämättömiä murhia. Tämä viikkoa alkaa hieman toisenlaissa merkeissä. Maanantain kunniaksi perehdyin yhteen tunnetuimmista tapauksista, jossa uhri jäi arvoitukseksi.
* * *
Huhtikuussa 1943 joukko poikia oli metsässä aikomuksenaan ryöstellä lintujen pesiä. He löysivät puun, vuorijalavan, jonne yksi pojista kiipesi siinä toivossa, että löytäisi sieltä linnunpesän. Lintujen sijaan hän löysikin puusta kallon ja tarkemmin katsottuaan kokonaisen ihmisen luurangon.
Koska poikajoukkio oli mailla luvatta ja kyseenalaisin motiivein, he jättivät luut paikoilleen, vannoivat pyhästi pysyä asiasta vaiti ja lähtivät kotiin. Illalla yksi pojista kuitenkin kertoi löydöksestä vanhemmilleen.
Poliisi löysi puusta lähes täydellisen ihmisen luurangon, kengän, kultaisen vihkisormuksen ja vaatteiden riekaleita. Maahan puun lähelle oli haudattu irtileikattu käsi.
Tutkimuksissa paljastui, että luuranko kuului 35-40-vuotiaalle naiselle, joka oli ollut kuolleena ainakin puolitoista vuotta. Naisella oli ruskeat hiukset, epämuodostunut alaleuka ja hän oli synnyttänyt ainakin kerran.
Ruumiin suusta löytyi taftia, mistä päätellen nainen oli tukehtunut kuoliaaksi. Asennosta pääteltiin, että ruumis oli tuotu puuhun pian kuoleman jälkeen, ennen kuolonkankeutta.
Ruumista ei koskaan tunnistettu. Elettiin Toista Maailmansotaa ja ihmisiä oli kadoksissa paljon. Poliisi julkaisi naisen mahdolliset tuntomerkit, muttei saanut koskaan ratkaisevaa vihjettä. Luurangon tarkka löytymispaikka on unohtunut historiaan eikä ruumiinavauspöytäkirjaakaan ole enää saatavilla.
Vuonna 2014 Steve Punt esitteili kaksi mahdollista uhria. Ensimmäinen mahdollinen henkilöllisyys luurangolle löytyi tunnustuksen kautta. Vuonna 1953 Una Mossop kertoi serkkunsa Johnin tunnustaneen perheelleen vieneensä ystävänsä kanssa naisen puuhun. John oli tavannut ystävänsä pubissa ja tämän ystävän seurassa oli ollut nainen. Myöhemmin nainen oli tullut humalaan ja sammunut. Miehet olivat vieneet naisen onttoon puuhun ja toivoivat siten säikyttävänsä naisen pois pahoilta teiltä.
Jack itse kuoli ennen kuin ruumis löytyi ja nousi otsikoihin. Hän eli viimeiset vuotensa suljettuna mielisairaalaan nähtyään toistuvaa painajaista naisesta, joka tuijotti häntä puusta.
Toinen mahdollinen henkilöllisyys raportoitiin poliisille vuonna 1944. Birminghamilainen prostituoitu kertoi poliisille Bella-nimisen naisen kadonneen kolme vuotta aiemmin.
Toinen mahdollinen henkilöllisyys raportoitiin poliisille vuonna 1944. Birminghamilainen prostituoitu kertoi poliisille Bella-nimisen naisen kadonneen kolme vuotta aiemmin.
Kumpikaan näistä johtolangoista ei ratkaissut mysteeriä.
Muutama vuosi ruumiin löytymisen jälkeen nousi esiin teoria rituaalimurhasta. Professori Margaret Murray alkoi hämmentää tutkintaa puhumalla okkultistisesta seremoniasta, nimeltä ”Hand of Glory”. Lehdistö riemastui. Se mässäili yksityiskohdilla ja erityisen innoissaan se kirjoitti paikallisesta miehestä, joka oli löydetty naisen ruumiin löytöpaikan läheltä kuolleena. Miehen ruumis oli naulittu maahan talikolla. Murray yhdisti nämä murhat ja Scotland Yard tarttui syöttiin.
1950-luvun alussa suuri yleisö yhdisti jo automaattisesti noituuden ja mustan magian näihin kuolemiin. Vuonna 1953 nuori nainen otti yhteyttä lehdistöön ja väitti tuntevansa murhaajat ja tarina sai uuden käänteen. Anna-niminen nainen väitti, että kuoleman takana olisi ollut saksalainen vakoojarinki. Tarina oli uskottava, sillä alueella sijaitsi monia asetehtaita, joista natsit olivat olleet kiinnostuneita.
Yleisö nieli teorian ilolla. Elettiin Kylmän Sodan aikaa ja James Bond oli juuri debytoinut valkokankaalla. Puheet satanistisesta kultista unohdettiin ja irtokäsi sai luonnollisen selityksen villieläimistä. Tutkinta alkoi vähitellen jäädä muiden asioiden jalkoihin.
Vuonna 1968 kirjailija Donald McCormick käsitteli molempia murhia kirjassaan Murder by Witchcraft. Hän väitti, että Bella olisi ollut natsien vakooja SEKÄ okkultisti, oikealta nimeltään Clarabella. McCormick väitti päässeensä käsiksi aineistoon, joka paljasti Clarabellan laskeutuneen alueelle laskuvarjolla vuonna 1941.
McCormickilla ei juuri ollut esittää lähteitä teoriansa tueksi, mutta teoria sai vahvistusta, kun tarkastelluun otettiin lähemmin Josef Jakobs –nimisen Gestapon agentin pidätys. Jakobs napattiin kiinni hänen laskeuduttuaan laskuvarjolla Cambridgeshireen tammikuussa 1941.
Jakobsin hallussa oli pidätyshetkellä ollut valokuva, joka esitti saksalaista kabareetanssijaa ja elokuvatähteä, Clara Bauerlea. Jakobsin mukaan Clara oli hänen rakastajattarensa, jolla oli yhteyksiä natseihin ja joka oli kuin olikin rekrytoitu agentiksi. Claran oli ollut tarkoitus laskeutua varjolla heti sen jälkeen, kun Jakobs olisi saanut radioyhteyden kuntoon, mutta koska Jakobs jäi kiinni ennen, tätä tuskin oli tapahtunut.
Selvisi, että Clara oli syntynyt 1906 ja olisi siis ollut kuollessaan 35-vuotias. Nimi Clara Bauerle on saatettu muuttaa muotoon Clarabella, jotta se olisi brittiläiselle kabareeyleisölle helpompi muistaa.
Aikataulut täsmäävät. Jakobsin mukaan Claran oli tarkoitus laskeutua keväällä 1941. Tämän jälkeen ei löydy tietoa äänityksistä, live-esiintymisistä tai elokuvista, joissa Clara esiintyisi. Hänen uransa näyttää loppuneen seinään.
Jakobs teloitettiin ampumalla 1941.
Claran ruumiin olinpaikkaa ei ole merkitty minnekään eikä DNA-tutkimuksia voida tehdä. Myös kuolinsyy jää epäselväksi. Kuoliko Clara tapaturmaisesti vai tukehdutettiinko hänet, kuten ruumiinavauksessa sanottiin? Kuka on murhaaja? Onko hän yhä elossa?
Ruumiin löytymistä seuraavana jouluna maalattiin ensimmäisen kerran graffitti, joita sittemmin on ilmestynyt useita. Ensimmäisten graffittien tekijöitä etsittiin. Heidän epäiltiin tietävän jotain naisen kohtalosta.
Viimeiksi vuonna 1999 joku maalasi kaikkia vainoavan kysymyksen Wychburyn obeliskiin.
”Who put Bella down the Wych Elm?”
Kenties joku yhä kantaa sisällään salaisuutta.
Asiaa jää ikuiseksi arvoitukseksi.
Lähteet:
Independent
Muutama vuosi ruumiin löytymisen jälkeen nousi esiin teoria rituaalimurhasta. Professori Margaret Murray alkoi hämmentää tutkintaa puhumalla okkultistisesta seremoniasta, nimeltä ”Hand of Glory”. Lehdistö riemastui. Se mässäili yksityiskohdilla ja erityisen innoissaan se kirjoitti paikallisesta miehestä, joka oli löydetty naisen ruumiin löytöpaikan läheltä kuolleena. Miehen ruumis oli naulittu maahan talikolla. Murray yhdisti nämä murhat ja Scotland Yard tarttui syöttiin.
1950-luvun alussa suuri yleisö yhdisti jo automaattisesti noituuden ja mustan magian näihin kuolemiin. Vuonna 1953 nuori nainen otti yhteyttä lehdistöön ja väitti tuntevansa murhaajat ja tarina sai uuden käänteen. Anna-niminen nainen väitti, että kuoleman takana olisi ollut saksalainen vakoojarinki. Tarina oli uskottava, sillä alueella sijaitsi monia asetehtaita, joista natsit olivat olleet kiinnostuneita.
Yleisö nieli teorian ilolla. Elettiin Kylmän Sodan aikaa ja James Bond oli juuri debytoinut valkokankaalla. Puheet satanistisesta kultista unohdettiin ja irtokäsi sai luonnollisen selityksen villieläimistä. Tutkinta alkoi vähitellen jäädä muiden asioiden jalkoihin.
Vuonna 1968 kirjailija Donald McCormick käsitteli molempia murhia kirjassaan Murder by Witchcraft. Hän väitti, että Bella olisi ollut natsien vakooja SEKÄ okkultisti, oikealta nimeltään Clarabella. McCormick väitti päässeensä käsiksi aineistoon, joka paljasti Clarabellan laskeutuneen alueelle laskuvarjolla vuonna 1941.
McCormickilla ei juuri ollut esittää lähteitä teoriansa tueksi, mutta teoria sai vahvistusta, kun tarkastelluun otettiin lähemmin Josef Jakobs –nimisen Gestapon agentin pidätys. Jakobs napattiin kiinni hänen laskeuduttuaan laskuvarjolla Cambridgeshireen tammikuussa 1941.
Jakobsin hallussa oli pidätyshetkellä ollut valokuva, joka esitti saksalaista kabareetanssijaa ja elokuvatähteä, Clara Bauerlea. Jakobsin mukaan Clara oli hänen rakastajattarensa, jolla oli yhteyksiä natseihin ja joka oli kuin olikin rekrytoitu agentiksi. Claran oli ollut tarkoitus laskeutua varjolla heti sen jälkeen, kun Jakobs olisi saanut radioyhteyden kuntoon, mutta koska Jakobs jäi kiinni ennen, tätä tuskin oli tapahtunut.
Selvisi, että Clara oli syntynyt 1906 ja olisi siis ollut kuollessaan 35-vuotias. Nimi Clara Bauerle on saatettu muuttaa muotoon Clarabella, jotta se olisi brittiläiselle kabareeyleisölle helpompi muistaa.
Aikataulut täsmäävät. Jakobsin mukaan Claran oli tarkoitus laskeutua keväällä 1941. Tämän jälkeen ei löydy tietoa äänityksistä, live-esiintymisistä tai elokuvista, joissa Clara esiintyisi. Hänen uransa näyttää loppuneen seinään.
Jakobs teloitettiin ampumalla 1941.
Claran ruumiin olinpaikkaa ei ole merkitty minnekään eikä DNA-tutkimuksia voida tehdä. Myös kuolinsyy jää epäselväksi. Kuoliko Clara tapaturmaisesti vai tukehdutettiinko hänet, kuten ruumiinavauksessa sanottiin? Kuka on murhaaja? Onko hän yhä elossa?
Ruumiin löytymistä seuraavana jouluna maalattiin ensimmäisen kerran graffitti, joita sittemmin on ilmestynyt useita. Ensimmäisten graffittien tekijöitä etsittiin. Heidän epäiltiin tietävän jotain naisen kohtalosta.
Viimeiksi vuonna 1999 joku maalasi kaikkia vainoavan kysymyksen Wychburyn obeliskiin.
”Who put Bella down the Wych Elm?”
Kenties joku yhä kantaa sisällään salaisuutta.
Asiaa jää ikuiseksi arvoitukseksi.
Lähteet:
Independent
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti